MOOTTORIMUSIIKIN FESTIVAALI 15. ja 16.8.2014 Rämsöössä
Motor Music Festival


Moottorimusiikin festivaali on ainutlaatuinen ja moniulotteinen elämys, jossa Rämsöön juureva koneperinne yhdistyy musiikkiin ja luontoon. Rämsöön vanhat maatalouskoneet antavat rautaisen rytmin uudelle musiikille, joka syntyy moottoreiden ja maailmanluokan muusikoiden yhteistyöstä.

Kolmas Moottorimusiikin festivaali järjestetään 15. ja 16. elokuuta 2014 Rämsöön kesäteatterissa. Ohjelma muodostuu kahdesta konsertista, joissa kansainvälisesti tunnetut taiteilijat ja paikallinen osaaminen yhdessä vievät aikamatkalle musiikin ja koneiden maagisten rytmien alkulähteille ja takaisin.

RAUTALA -konsertti.- Musiikkia moottoreilla ja ihmisillä, eli rautaisia rytmejä ja eloperäisiä lauluja. Konsertti koostuu laulaja Paula Vesalan, jouhikkomestari ja runonlaulaja Pekko Käpin, lyömäsoitintaiteilijoiden Samuli Kosmisen ja Samuli "Teho" Majamäen sekä saksofonisti Linda Fredrikssonin musiikista. Rautala -teoksessa pureudutaan maamoottorien rytmien ytimeen. Maamme johtavimpiin ja kansainvälisesti tunnetuimpiin kuuluvien lyömäsoitintaiteilijoiden Samuli Kosmisen ja Samuli "Teho" Majamäen johdolla toteutetun teoksen solisteina toimivat legendaarisen suomipop/rock-yhtye PMMP:n laulaja Paula Vesala ja maailmanlaajuisesti arvostettu jouhikkomestari ja runonlaulaja Pekko Käppi. Kokoonpanossa on mukana palkittu ja kriitikoiden ylistämä jazzsaksofonisti Linda Fredriksson sekä tietenkin perinteiset Rämsöön moottorit. Tämä taiteilijajoukko esiintyy ensi kertaa yhdessä ja tämä on RAUTALAN kantaesitys!TEMPOLA -esityskokonaisuus, jossa mukana musisoimassa ja laulamassa on kaikenikäisiä paikallisia esiintyjiä. Lapset ja nuoret aloittavat musisoinnin erilaisin ääntä ja melua tuottavin esinein, joiden ääniä vahvistetaan ja manipuloidaan elektronisesti. Mukaan liittyy naiskuoro ja lopuksi kaikki sulautuvat yhteen maamoottorin rytmin kanssa. Teoksen osana kuullaan (PMMP:n) Paula Vesalan musiikkia sovitettuna kuorolle ja em. "instrumenteille". Esitys toimii johdantona Rautala -pääkonsertille. Festivaalin ohjelma-aikataulu:

– kello 18.30 portit auki, ruokaa ja juomaa myynnissä
– kello 19.00 – 19.30 TEMPOLA -esitys, toimii johdantona RAUTALA -konserttiin.
– kello 19.30 – 20.30 väliaika, ruokaa ja juomaa, ITE-taidetta ym.
– kello 20.30 – 21.30 RAUTALA -konsertti

Perjantaina ja lauantaina on sama ohjelma ja aikataulu.

Moottorimusiikki syntyi Rämsöön Kowan Teknolokian Päivät® -perinteestä (1991 – 2005) ja festivaali on järjestetty aiemmin vuosina 2008 ja 2011. (Tapahtuman historia www.ramsoo.fi). Festivaalin ohjelma on jälleen aivan uusi, mutta rytmin musiikille antavat edelleen vanhat maamoottorit ja muut koneet. Koneiden äänien antama musiikillinen rytmi- ja sävymaailma inspiroi mielenkiintoista taiteilijoiden kokoonpanoa luomaan uutta omintakeista musiikkia. Siinä yhdistyy kansanmusiikki, suomalainen jazz, musiikin akustiset, sähköiset ja elektroniset äänimaailmat koneiden välillä omatahtoisiin sooloihin.

• Liput: päivälippu on alkaen 42 euroa (+ toimituskulut 2,5€ / TIKETTI). Paikanpäällä 44€, mikäli lippuja on vielä saatavissa. (Alue on rajallinen, osta lippusi ajoissa!)Tiedustelut ja useamman lipun myynti suoraan Rämsöön kyläkerholta puhelin: 040 3618 072 ja 040 7036 208 sekä Tampereen matkailusta.

• Helsingistä ja Tampereelta järjestetään linja-autokuljetus tapahtumaan.Tilausbussi Helsingistä Moottorimusiikin festivaaleille lähtee Kiasman edestä lauantaina 16.8. klo 16.30. Bussi pysähtyy Keimolan Nesteellä klo 17.00 ja Hyvinkään linja-autoasemalla klo 17.20. Tarvittaessa se pysähtyy myös Hämeenlinnassa. Takaisin Helsinkiin bussi lähtee klo 22.00 samaa reittiä. (Oy Kaj Forsblom Ab). Varaathan paikkasi pian osoitteesta ramsoo@ramsoo.fi, sillä bussi täyttyy nopeasti. (Kuljetus toteutuu, kun on väh. 20 matkustajaa). Edestakainen bussikuljetus maksaa 38 euroa.
Lauttakylän 60-luvun onnikka kuljettaa molempina päivinä Tampereelta Lempäälän kautta festivaalille ja takaisin.
Aikataulu: Tampereen linja-autoasema kello 17.30, vanhaa tietä Lempäälään, asema 17.55 ja Vesilahden Kirkonkylä 18.20. Samaa reittiä takaisin lähdetään kello 22.00. Edestakainen kuljetus maksaa: Tampere 15€, Lempäälä 12€ ja Vesilahti 10€.
Ilmoittaudu kuljetuksiin: ramsoo@ramsoo.fi tai p. 040 3618 072 tai 040 7036 208

• RuokatarjoilutMyynnissä on pirkanmaalaista lähiruokaa mm.: broilerisalaatti tai juustopastasalaatti 7€, täytetty patonki 5€, mustamakkara-annos 4€, grillimakkara 2€, gelato-jäätelöannos 5 €, kahvi 1 € ja pulla 2€
Rämsöön kesäteatterin pysäköintiosoite on Rämsööntie 967, 37350 Rämsöö

• Kuvia, julisteet & flyerit sekä kartat: www.ramsoo.fi/mmf

• Lisätietoja: Marjukka Lähdekorpi-OjalaPuh. 040 3618 072 ja 040 7036 208
email: ramsoo@ramsoo.fiwww.ramsoo.fi

Rämsöön kyläkerho ry

(Pidätämme oikeudet muutoksiin).

Tapahtuman historia!...


MMF -radiomainos!...

MMF juttu Yleisradiossa...

 


Kuvassa T-paidan kuva-aihe

MMF T-paita!

T-paidan hinta vain 20 € / kpl.
Tilaus sähköpostiin ramsoo(at)ramsoo.fi tai puh. 040 3618 072.

 

 
Rämsöön kylätoimisto puh. 03 3738941 tai 040-7036208, Sähköposti: ramsoo ÄT ramsoo.fi, Copyright © Rämsöön kyläkerho ry 1997-2014.